Matthew Gamble (USA)

SOUL REBOOTin puhuja, pastori Matthew Gamble, on katolisen kasvatuksen saanut, ateistiksi päätynyt ja myöhemmin rastafari-uskonnosta kiinnostunut huumeiden salakuljettaja, jonka elämään Jumala puuttui. Saatuaan Raamatun ja alettuaan lukea Jeesuksen opetuksia Jumala muutti hänen elämänsä sisältäpäin. Teologiaa ihan tohtoriksi saakka opiskellut Matthew on innostunut keskustelemaan Jumalan voimasta niin ateistien, agnostikkojen, pakanoiden kuin kristittyjenkin kanssa.

Matthew on ollut perustamassa 24-Seven Ministry Center -seurakuntaa Seattleen. Kahdentoista vuoden ajan hän on kiertänyt maailmaa puhumassa erityisesti nuorille. Hän toimii myös Center for Creative Ministry:n konsulttina. Matthew harrastaa rulla- ja lumilautailua, surffausta, valokuvausta, lukemista, matkustamista ja golfia. Vaimonsa Susanin lisäksi hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat muut ihmiset ja heidän mielipiteensä, kulttuurit, uskonnot, maailmankatsomukset ja Tiger Woods. Matthew määrittelee uskonnollisen vakaumuksensa näin: Jeesus, hänen elämänsä, opetuksensa, kuolemansa, ylösnousemuksensa, taivaaseen astumisensa, esirukouksensa ja paluunsa.

Lue Matthew Gamblen artikkeli.
www.matthewgamble.com

Nina Åström

Nina Åström on suomalainen gospellaulaja, jonka pop-folk tyyliset laulut kertovat ihmisen haavoittuvuudesta ja Jumalan armosta. Hän on julkaissut yhdeksän levyä, joista viimeisin on Landscape of My Soul vuodelta 2007. Uutta levyä työstetään parhaillaan.

Nina on työskennellyt 20 maassa. Vuodesta 2000 hän on esiintynyt paljon vankiloissa erityisesti Venäjällä ja Ukrainassa. Kotikaupungissaan Kokkolassa Nina on toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä. (Lue lisää...)

Nina Åström Trio konsertoi SOUL REBOOT-tapahtumassa 31.10.2009 klo 20.30. Huhtaharjun koululla Jyväskylässä (Kangasvuorentie 22).
Liput 10e / 8e / viikonloppuranneke.

www.ninaastrom.com
Kuva: Dan Weeks

Tulus

Tulus on noin 35 nuoren aikuisen joukko, joka toimii Jyväskylän ev.lut seurakunnan yhteydessä. Tuluksen tavaramerkki on alusta asti ollut monipuolinen ja kokonaisvaltainen kuoroilmaisu. Konserteissa kulkee usein "punainen lanka", tietty aihe, jonka tiimoilla kuulijaa kuljetetaan erilaisissa tunnelmissa - rauhallisesta räiskyvään.

Oma tärkeä osansa tunnelmien ja Tulus -soundin luomisessa on ammattitaitoisella bändillä, jonka soittimet vaihtelevat tinapillistä särökitaraan. Konserteillaan Tulus pyrkii tarjoamaan mieliin painuvan elämyksen kaikenikäisille kuulijoille.

Tuluksen nykyinen ohjelmisto koostuu suureksi osaksi kuoron sisällä syntyneistä sävellyksistä ja sanoituksista. Musiikissa on vaikutteita monista musiikkityyleistä, perinteisistä hengellisistä lauluista raskaaseen rokkiin. Lauluissaan Tulus haluaa tuoda esille elämän koko kirjoa: iloa ja ikävää, uskoa ja epäilyä. Sanoituksissa pyritään rehelliseen elämänmakuun, eikä sävellyksissäkään tyydytä tavanomaiseen. (Lue lisää...)

Tulus ja Gospel Covertajat esiintyvät ensimmäisessä yhteiskonsertissaan SOUL REBOOT -tapahtumassa perjantaina 30.10. klo 19.30 Huhtaharjun koululla Jyväskylässä (Kangasvuorentie 22).
Liput 10e / 8e / viikonloppuranneke.

www.tulus.org
Kuva: Tero Ahonen

Gospel Covertajat

Kotisivuillaan Gospel Covertajat kertovat itsestään seuraavasti: "Gospel Covertajat on jyväskyläläinen yhtye, johon kuuluu kolme musiikin alan ammattilaista: Mikko Miettinen (laulu ja huilut), Hannes Asikainen (kitarat ja laulu) ja Esko Turpeinen (kitarat ja laulu). Yhtyeen toiminta-ajatus on esittää omalla tyylillään pääasiassa muiden suomalaisten gospelmusiikin tekijöiden tuotantoa. Näin kuulija saa monipuolisen kuvan suomigospelista samalla kun kuulee puhuttelevaa hengellistä musiikkia.

Kappaleiden sovitusten lähtökohtana on usein akustinen kitara ja laulu. Sointia kuitenkin rikastetaan erilaisilla huiluilla ja pilleillä, moniäänisellä laululla sekä akustisissa kitaroissa käytetyillä kitaraefekteillä. Lisämausteen sointiin antavat monet lastenmusiikissakin käytetyt soittimet, kuten melodica, kellopeli, ukulele. Lopputuloksena on Gospel Covertajien tavaramerkki: akustisilla soittimilla tehdyt sovitukset, jotka saavat monet ennestään tutut laulut kuulostamaan uusilta."

Tulus ja Gospel Covertajat esiintyvät ensimmäisessä yhteiskonsertissaan SOUL REBOOT -tapahtumassa perjantaina 30.10. klo 19.30 Huhtaharjun koululla Jyväskylässä (Kangasvuorentie 22).
Liput 10e / 8e / viikonloppuranneke.

www.gospelcovertajat.fi

Simo Ahonen

Simo Ahonen on erittäin säästeliäästi keikkaileva lauluntekijä, joka aloitti gospel-uransa 11-vuotiaana poljettavan harmonin takana.

"Musiikillinen inspiraationi syntyy aina pakosta eli lauluja syntyy, kun on esiintyminen tulossa. Hyvä kappale on soinnutukseltaan monipuolinen ja sanoitukseltaan yksinkertainen. Toivon, että kuuntelijat kuulisivat lauluni sisältämän, paljon pohtimani hengellisen pointin. Musiikillinen tyylini tai tyylittömyyteni, on enemmän sivuseikka," kertoo Simo.

SOUL REBOOTissa Simo esittää ainakin kaksi ennen kuulematonta kappaletta. Toinen niistä kertoo hänen mummostaan.

Simo Ahonen esiintyy SOUL REBOOT-konsertissa 31.10.2009 klo 20.30. Huhtaharjun koululla Jyväskylässä (Kangasvuorentie 22).
Liput 10e / 8e / viikonloppuranneke.

Gospel Revival Group

Gospel Revival Group koostuu 10 kongolaisesta, sudanilaisesta ja suomalaisesta. Suurin osa heistä on pakolaisia, jotka nykyään asuvat Jyväskylässä. Gospel Revival Group laulaa afrikkalaisia ylistyslauluja mm. arabiaksi ja swahiliksi sekä suomalaisia ja englanninkielisiä lauluja. "Kiitämme Jumalaa kaikesta, mitä hän on tehnyt elämässämme," kertoo ryhmän johtaja ja perustaja Emmanuel Sibomana.

Emmanuel on kotoisin Kongon demokraattisesta tasavallasta. Vuonna 2004 hän pakeni Burundiin sodan takia. Turvallisuussyistä hän tuli pakolaisena Suomeen vuoden 2007 lopussa.

Emmanuel oli toiminut 13-vuotiaasta saakka laulajana ja kuoronjohtajana. Niinpä hänelle luonteva tapa palvella Jumalaa Suomessa oli perustaa Gospel Revival Group, sillä hän haluaa osallistua Jumalan sanan julistamiseen Suomessa sekä auttaa maahanmuuttajia löytämään seurakuntayhteyden ja paikan, jossa rukoilla.

Emmanuel ymmärtää ja puhuu suomea jo sujuvasti. Miten olet oppinut vaikean suomenkielen jo näin hyvin? "Opiskelin koulussa, puhuin ystävien kanssa, menin eri paikkoihin rukoilemaan muiden uskovien kanssa, joten olen tottunut siihen, miten eri ihmiset puhuvat. Filippiläiskirjeen 4:13 mukaan 'kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.' Luotan siihen, että Jumala, joka on meissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä," sanoo Emmanuel.

SOUL REBOOT -tapahtumassa Gospel Revival Group johtaa ylistystä afrikkalaisittain perjantai-iltana 30.10.2009 klo 22.30 Soul Reboot Dessert -jatkoilla.

Exclusive

Exclusive on Jyväskylän helluntaiseurakunnan nuorten aikuisten ylistystanssiryhmä, jonka päämäränä on tuoda ihmisiä Jumalan luo tanssin avulla. He haluavat antaa tanssin Jumalan käyttöön, sillä hän voi tehdä siitä arvokasta ja erityistä. Tähän tanssiryhmän nimikin viittaa. "Uskomme että tanssin kautta voimme tuoda iloa, vapautta, inspiraatiota ja Jumalan eheyttävää läsnäoloa, " kertoo ryhmän vetäjä Jenni Saarela.

Exclusive tanssii SOUL REBOOT tapahtumassa perjantaina 30.10.2009 klo 21.30. Jenni Saarela esiintyy myös lauantaina 31.10.2009 klo 11.30.

SOUL REBOOT houseband

Rummuissa Kaapro Lammi, lead kitarassa Tuomo Lammi, perkussioissa Leo Lammi, kitarassa Pentti Mustaparta pianossa Jussi Törmä, bassossa Joose Takala, laulussa Anna Takala, Emilia Rouhe ja Leena Poikonen. Vakaan keikkakokemuksen korvaa yllytyshulluus. Jumala, Luojamme, Pelastajamme on laulujemme aihe.

Riikka Heikkilä & Henrik Vänskä

SOUL REBOOT -juontajina toimivat Riikka Heikkilä (27) ja Henrik Vänskä (25).

Riikka on tutkija, opettaja ja psykologi, joka liikkuu mielellään, sosialisoi ja opettelee pianonsoittoa. Hän on yksi Jyväskylän adventtiseurakunnan vanhimmista.

Henrik on Kuopion yliopistosta pian valmistuva lääketieteen kandidaatti, joka urheilee ahkerasti, opettelee kitaransoittoa satunnaisesti ja vierailee mielellään Jyväskylässä.