Soul Reboot uudistaa sielusi

(Lehdistötiedote 12.10.2009, Jyväskylä)

Valtakunnalliset Nuorten aikuisten päivät järjestetään Jyväskylässä 30.10–-1.11. Tänä vuonna tapahtuma kantaa nimeä Soul Reboot, joka kuvaa sielun uudistumista. Oman tarinansa uudistumisesta kertoo Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva Matthew Gamble, entinen ateisti ja huumekauppias.

Soul Reboot on suunnattu 18–-35 -vuotiaille nuorille aikuisille sekä pienten lasten vanhemmille. Samaan aikaan järjestetään myös lasten päivät 0-10 -vuotiaille teemalla Sankareitten Sankari. Tapahtumapaikkana on Huhtaharjun koulu. ”

"Sen lisäksi että tarjoamme laadukasta ohjelmaa nuorille aikuisille ja lapsiperheille, keräämme varoja terveysaseman rakentamiseen ghanalaiseen kylään”", kertoo Jyväskylän adventtiseurakunnan pastori Ansku Jaakkola.

Huumekauppiaasta pastoriksi

Soul Reboot -tapahtuman pääpuhujana on Matthew Gamble (USA), 34, entinen ateisti ja huumekauppias. Gamblen ”ura” alamaailmassa alkoi melko viattomasti karkkien varastamisesta ja koulussa lunttaamisesta, jotka vaihtuivat nuoruudessa autovarkauksiin ja huumeiden salakuljetuksiin.

"Ajattelin marihuanan olevan elämäni, ja että tienaisin miljoonia salakuljettamalla ja myymällä sitä", kertoo Gamble. Nykyisin hän kiertää pastorina ympäri maailmaa keskustelemassa niin ateistien, agnostikkojen, pakanoiden kuin kristittyjenkin kanssa.

Musiikkia ja pohdintaa

Tapahtumassa esiintyy myös gospel-laulaja Nina Åström, jonka balladimaiset laulut kertovat armosta haavoittuvia ihmisiä kohtaan. Paikallista väriä tuovat Jyväskylän luterilaisen seurakunnan nuorten aikuisten Tulus-kuoro yhdessä Gospel Covertajien kanssa.

Soul Rebootissa älyllistä haastetta tarjoavat pohdintapajat, joiden teemoja ovat muun muassa parisuhde, vanhemmuus ja raha. Esimerkkeinä pohdintapajojen alustajista ovat Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka, teologian tohtori Kai Arasola ja kasvatustieteen tohtori Pekka Kanervio.

Tuotto hyväntekeväisyyteen

Soul Reboot -tapahtuman tuotto käytetään kokonaisuudessaan terveysaseman rakentamiseen Ghanassa sijaitsevaan Anyinesuson kylään, jonne tarvitaan kipeästi terveyspalveluja. Lähimpään lääkäriin on kymmenien kilometrien matka, joten vaikeakulkuisella seudulla esimerkiksi synnyttävän naisen taival lähimmälle klinikalle voi koitua kohtalokkaaksi.

"Yksinkertaisilla tavoilla, vaikka käymällä konsertissa, me tavalliset suomalaiset voimme vaikuttaa merkittävästi tavallisen ghanalaisen elämään ja antaa hänelle mahdollisuuden terveydenhuoltoon", toteaa itsekin Ghanassa avustusprojektiin osallistunut Ansku Jaakkola.

Valtakunnallinen tapahtuma

Nuorten aikuisten päivät on valtakunnallinen hengellinen tapahtuma, jonka järjestävät Suomen Adventtikirkon nuoret yhteistyössä Jyväskylän adventtiseurakunnan kanssa. Aiempina vuosina tapahtumaa on järjestetty eri puolilla Suomea, viimeksi Tampereella. Jyväskylässä Nuorten aikuisten päivät olivat edellisen kerran vuonna 1999. Tänä vuonna Soul Rebootiin odotetaan 300-–500 kävijää.

Lisätietoja:

Jkl:n adventtiseurakunnan pastori Ansku Jaakkola, 044–023 1967, ajaakkola[ät]post.harvard.edu
Suomen Adventtikirkon nuorisojohtaja Sirpa Karstenberg, 040–4802025, sirpak[ät]adventtikirkko.fi